keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Saamaton sairasloma

Voi sentään, kaksi viikkoa ilman yhtään blogipäivitystä. On huono omatunto. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan!

Selkä leikattiin, ja kyllä se taisi olla oikea päätös vaikka jännitti ihan hirmuisesti. Kivut jäivät leikkauspöydälle, vaikka muutama ensimmäinen päivä leikkauksen jälkeen ei sinänsä mitään herkkua ollutkaan. Nyt pääsen jo liikkumaan aika mukavasti, vaikka selkä väsyykin helposti eikä rankaa saisi taivuttaa tai kiertää. Kävelen päivä päivältä enemmän. Kesäkuussa olisi jo töihin palaamisenkin aika.

Puutarhassa "kukoistaa" nyt kaikenlaista. Tulppaaneista osa on jo auennut, helmihyasintit ja scillat ovat jo pian ylikukkineet. Pikkutalviotkin ovat jo kukassa. Vanhoista pioneista puskee ylös valtavan elinvoimaisia versoja, mutta harmikseni viime syksyn alesta ostamani kaksi pionintainta ovat lähestulkoon olemattomia. Toivottavasti niistä vielä löytyy elinvoimaa!

Muistaakseni istutin punaisen, keltaisen ja pinkin tulppaanin sipuleita syksyllä, mutta kappas: siellä oli ainakin yksi tällainen hyvin herkän vaaleanpunainenkin joukossa :).


Kaikenlaisia sisustusambitioitakin olisi, mutta en oikein ole saanut tehtyä mitään. Siivoaminenkin on näiden selän rajoitteiden kanssa aika hankalaa... valokuvausta olen sen sijaan yrittänyt harrastaa, se kun ei ole niin paljoa liikerajoitteista kiinni. Olisi mukava opetella käyttämään kameraa taitavammin ja tietenkin myös editoimaan kuvia. Tämän scillakuvan kanssa harjoittelin Gimpin käyttöä, ja minusta siitä tuli ihan kiva!



tiistai 1. toukokuuta 2012

Simaa ja särkylääkkeitä

Näillä on menty tämä vappu. Selän tilanne ei ole kohentunut lainkaan, paremminkin huonontunut. Pääsin kiireellisenä leikkausjonoon, ja uskomattoman munkin (no 1st May pun intended) ansiosta sain peruutuspaikan leikkaukseen jo perjantaiksi. Uskon ja toivon, että ensi viikolla tämä piina olisi sitten poistumaan päin. Pitäkää peukkuja!

Tässä kärvistellessä olen lukenut vinon pinon kirjoja. Jos etsit kirjavinkkejä, niin suosittelen lämpimästi:
- Sara Gruen: Vettä elefanteille. Erittäin viihdyttävä tarina, joka sijoittuu 50-luvun kiertävään sirkukseen jenkkilässä. Aivan hulvattomia henkilöhahmoja ja tapahtumia.
- Kathryn Stockett: Piiat. Tämä taas sijoittuu jenkkien etelävaltioihin rotuerottelun aikaan. Järjetön syrjintä niin rotujen kuin sukupuoltenkin kesken pisti aivot kihisemään raivosta, mutta kyllä tässä nauraakin sai. Pidin kirjasta niin, että vuokrasin elokuvankin. Sekin oli hyvä.
- Chimamanda Ngozi Adichie: Half of a yellow sun. Varsin mielenkiintoinen, Afrikkaan sijoittuva tarina. Biafran itsenäistymisyritykset ja piiritys, nälänhätä. Loppuosa kirjasta on kyllä todella karu. Mutta mieleenpainuva tarina.

Se kirjavinkeistä. Tännekin päin saa vinkata, nyt sairaslomalla nimittäin on aikaa lukea. Tämän selän kanssa ei voi juuri muuta tehdäkään.

Tänään teki niin mieli makeaa, että leivoin vähän kaurakeksejä. Nams!